yritys palata jälleen kerran johonkin tänne
pidin lauantaina vapaapäivän harjoituksista. nyt sunnuntaina ensimmäisen zazenin jälkeen klo.10.02.. en voi sanoa olevani tyytyväinen perjantain ryyppäyksestä, mutten kadukaan sitä. näin aivan ihmeellisiä hallusinaatioita silmät kiinni. itse asiassa niiden alkaminen pelotti taas niin rajusti, että kesti ehkä 45+ minuuttia hyväksyä tilanne & huomata ne. makasin sängyllä keskellä yötä ja olin kauhuissani. lopulta pelko hellitti ja tajusin katselleeni mitä hienostuneimpia hallusinaatioita jo jonkin aikaa. se mikä niissä oli hienointa oli että ne muuttuivat niin nopeasti. kännin takia niiden muistaminen kuitenkin ei ollut mahdollista. ja saattaa olla ettei niiden visuaalista ilmettä ihan pysty demonstroimaan koska niiden muuttumisen tahti oli uskomatonta.
älä nyt vaan usko että sun ajatukset on totta. äläkä usko että aisti-informaatio on totta.
se tuntuu välillä jonkun toisen odotukset pettämiseltä. etten mä vaan luota joogaan tarpeeksi ja sen takia en voi ymmärtää alkoholin negatiivisia vaikutuksia.
#VoimisteluKierrokset
päivän kolmas zazen. alkoi vihalla, istuminen oli pelkoa, ja loppui vihaan. mä tajusin että kleshat, eli häiriötekijät ovat kaikilla samanlaisia -- se vaan riippuu ihmisestä millä tavalla ne ilmenevät tajunnassa.. joku saattaa uskoa älyttömyyksiin, toinen kritisoida villisti muita, mutta kuitenkin teeskennellä ystävällisyyttä. mielen samentavat tekijät; ne saavat ihmiselle aikaan vaikka ja mitä ! ota mut mukaan?
kokeillaan: minusta olisi voinut tulla hyväkin, ellei psyykeni kehityksessä olisi sattunut niin kriittistä virhettä. sen huomaaminen ulkopuolelta on suurinpiirtein mahdotonta, koska havainnoijalla pitäisi olla se itellä. ei siihen riitä lukion psykologian opinnot /kymmenen vuotta psykiatrista sairaanhoitoa. mun ego operoi harhojen tiedostamis-ohjelmistona.. kukaan ei näytä tajuavan että mun homma on 24/7 harhojen manuaalinen todentaminen sekä kohtaaminen että torjuminen!!
se koko egon juttu on, että se estää ihmistä huomaamasta, että hän toimii tiedostamattomasti. eli reagoin taas. ylensöin taas. ilmaisin asiani riitasoinnuin taas.
"hypothesis shouldn't be multiplied without necessity"? vaiko hypoteesien monimutkaisuutta ei pitäisi lisätä ilman tarvetta.. tuo oli occamin partaveitsi, filosofinen jokin..
ei piru mun kyky tuottaa järkevää tekstiä on muuttunut. no onneksi kaikki muuttuu.
mullon aika paljon hyviä ajatuksia. esim. tiskatessa funtsin kahtakin eri asiaa, hyvin kiinnostavia. ja vaikka olen istunut zazenia 5krt 30min, niin se ilo jota yleensä koen, se inspiraatio joka tekee näistä teksteistä julkaisemisen arvoisia - jossei muuhun kuin omaan käyttöön, muistamaan että on ehdotonta pystyä pitämään yllä säännöllistä harjoitusta - se inspis on nyt jossakin muualla. enkä tarkoita sitä hypermania-ajattelua tai sitä saamisen fiilistä, kun mielen kohdistaminen aivan uutukaisiin luoviin monimutkaisuuksiin tulee mahdolliseksi..

Comments
Post a Comment