vali vali tuun kahden tunnin kuluttua

uskonko siihen, että jos teen mikä on mielestäni oikein?
olenko menossa kohti isoja ongelmia?
omasta sitkeydestä pitäisi aina puhua esimerkeillä. se ei mene perille muuten  ja  kuulostaa huijaukselta. en pysty olemaan vastakkaisia arvoja kultivoivien ihmisten kanssa tekemisissä, koska se vaikeuttaa omaa tahtoa pysyä poissa epäpuhtaista ajatuksista. ja tuota noin; ei kukaan pysty käymään pari kolme kertaa viikossa seuraamassa neljän tunnin sanotaan nyt vaikka tiibetin buddhalaista ryhmäopetusta - ilman että sillä on mitään vaikutusta (ajatteluun). ja jos mut pakotetaan interaktioon tosissaan olemisen vastakohtien sekä ainoastaan oman egon hellimisen vakavasti ottavien henkilöiden kanssa. taruni loppu se on. finito!

on tietysti otettava huomioon se että juttuni saattaa olla megalomaniaa ja hullua. mitä mä ymmärrän megalomanialla? no sitä että teoillani on äärimmäisen pitkälle kantavia seuraksia ja että kiellän hyväksymästä, etteivät ne muuta olekaan, kuin pyrkimystä nauttia olemisestaan elämässä. mutta sanotaanhan astangan loppumantrassakin suomenkielisessä yoga mala käännöksessä: "vahvoin ja vakain jäsenin nauttikaamme jumalten antamasta elämästä."

myyrät. oma tarkoitus oli kuitenkin selfish thinking. mutta olenkin hölmö (eikä sitä ole meissä kaikissa, edes vähää), koska en pysty näkemään kuinka väärin sen aiemman blogipostauksen 'K9' voi ymmärtää. saattaa olla että yritin makustella mieleni kirkkautta samalla tehden itsestäni pellen. koska välillä se voi olla niin kirkas, että se heijastaa näkijälle //purusha// vain kirkkautta. enkä meinaa että silloin on joogan tai yhtään minkään muunkaan kannalta korrektia samentaa mieltä. se vaan että tarkkuus ei välttämättä silloin ole paras mahdollinen. ulospäin.. pitäis vaan olla kärsivällinen ja jaksaa käydä läpi näitä tekstejä kunnolla. ja mitäköhän tuollakin sanalla enää pystyy selittämään? siispä turhat sanat pois ja mielikuvien lisäämää tarkkuutta lol mikä toi oli? joskus ihmiset ei pysty herätä näkemään kuinka ääliöiltä he kuulostavat kun jauhavat sitä kuuluisaa 'the less you have quality the more you talk about it.' vai olikse infamous.. xD joo

muistelin
itsevarmuutta
not available to you


fairly removes the primacy of language to remotely describe psychological well-being

viimeinen lähtö= säälit itseäsi kuoleman hetkellä niin paljon, että kuvittelet olevasi maailmankaikkeuden viimeinen ihminen.

ajattele miltä se tuntuu kun kukaan ei halua ostaa sua. ruokahävikki.. sä et vaan pysty myymään itsestäsi houkuttelevaa kuvaa.

ian flemingin james bond 007. päätyisit rutisevaan kidutukseen niin kuin james ja joutuisit kestämään sen, koska vastuullasi olisi valtion ja kansalaisten turvallisuus.

(muuten, yritänkö kuvailla omaa arvomaailmaa? ja miksen pysty toteuttamaan sitä, vaan päässäni käväisee mielikuvat seksistä varatun naisen kanssa, joka ei jaksa siivota just nyt)

äkkiä saattaisi ajatella, että ihmisillä on vaan niin erilaiset arvot. mä luulen että meidän kaikkien persoonallisuudet ovat rakentuneet hyvin eri tavalla. epäilen, että niin eri tavalla ettei me pystytä kunnolla tietää. joten tehtäväksi jää olla se oma täysin uniikki oma itsensä. elämän tarkoitus on vapautua syntisestä seurasta, joka saa sinut ajattelemaan jotain muuta.


you can't expect all your problems to be solved permanently. patience?
pyrkivät kohti, täyttä nurkkaa, ilman mitään rotia, valuuttasaari... palata yhteen

ei kannattaisi tehdä siitä harjoituksesta sellaista elitististä itsensä suojelemista vaativaa pyhää menetelmää. tarkoitan myös että kulttuurin ja yhteisön luominen jooga-metodin ympärille ei ole tae, etteikö kulttuuri voisi vaikuttaa ihmisen päätöksentekoon negatiivisesti. liian romanttisia päätöksiä suhteessa omaan henk koht tulevaisuuteen. luulo että on antautunut korkeimmalle vaikka kyseessä on egon halujen uudelleenohjaus. pyhyyden etsimistä sääntöjen noudattamisesta ja taivaallisuuden kokemisen pöllöä priorisointia.

näistä pitää kuitenkin luopua. mutta voithan ajatella äiti ammaa kuoleman hetkellä. itse asiassa rukoile että muistat hänet. kulttuurin sairastuminen on saanut aikaan sen, ettei yksilö enää osaa tehdä omaa elämää koskevia päätöksiä. miksi?

mutta vapaan ajattelemisen fakulteetti tulisi säilyttää vaikken tiedäkään vastausta siihen, kuinka minuus on saatu niin hermostuneeksi ettei päätöksiä osata enää tehdä samalla tavalla kuin ennen.

ankan kilometri = ajanlaskun alku
"vittu mä oon tyhmä."
-toi on just hauska ajatus, varsinkin kun se tulee päivän neljännen zazenin aikana loppua kohden. 

Comments

Popular Posts